Skip to content

Joulutulet Kodalla 14.12.2023

Nastolan maanpuolustusyhdistysten perinteiset joulutulet olivat jälleen torstaina 14.12.2023 Reserviläisten kodalla. Paikalla oli yhdistyksen jäseniä perheenjäsenineen 23 henkeä. Sää oli mitä parhain: pari astetta pakkasta ja tuuleton. Ja luminen metsä, jonka ulkotulet ja nuotio valaisivat hämyvalollaan oli todella kaunis. Reserviläisten jäsen, Kouvolan seurakuntien pastori Tero Kajander hoiti jälleen tuttuun tapaan henkisen puolen ja Maanpuolustusnaiset tarjosivat glögiä ja joulupipareita ja nuotiolla paistettiin makkaraa. Tavattiin tuttuja, laulettiin tuttuja joululauluja Teron kitarasäestyksellä ja vietettiin oikein rattoisa iltahetki. Tilaisuuden aluksi sytytettiin kynttilä ja vietettiin hiljainen hetki syksyllä menehtyneen Marjukka Heikkilän muistoksi. Maa-alue, jossa Reserviläisten kota sijaitsee on aikanaan vuokrattu Veli ja Marjukka Heikkilältä.

Pastori Tero Kajander ja kitara.

Muistokynttilä ja hiljainen hetki Marjukka Heikkilän muistoksi.

Pastorin puheenvuoroa kuunnellaan hartaina.

Tutut joululaulut lähtevät ulkomuistista Teron säestyksellä.

Joululaulut kaikaa talvi-illan hämyssä.

Pastorin sanoja kuunnellaan hartaudella.

Glögiä ja pipareita kodan lämmössä.

Jutustelua kodan lämmössä ja glögiä ja pipareita.

Tuttuja, perinteisiä joululauluja Teron kitarasäestyksellä.

Sopu sijaa antaa. Kaikille löytyi istuin tai seisomapaikka kodan sisältä.

Tapahtumaan osallistui myös nuorisoa.